Kuva

Kuva

Uusi Blogi

Pidän uutta blogia osoitteessa http://hiskikanerva.vapaavuoro.uusisuomi.fi

sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

SM Omnium

Tämän kauden "pääkisat" eli Omniumin suomenmestaruuskilpailut käytiin viikonloppuna Helsingissä Käpylän olympiavelodromilla. Viime vuonna (tiukan kilpailun jälkeen oltuani neljäs) päätin, että ensi vuonna otetaan mitali Omniumista. Se oli siis vähimmäisenä tavoitteena. Voitto oli tavoitteena myös ja hyvin menneiden ratakisojen perusteella jopa mahdollinen. Jo etukäteen oli selvää, että kilpailu käytäisiin minun, Roope Nurmen ja suurimman ennakkosuosikin Mika Simolan välillä. Käydäänpä lajit nyt yksitellen läpi..


Lauantai 15. 6.

Aamulla herätys ja normaalit aamupalat ja lähtö velolle. Pienet säädöt, lämmittelyt ja valmiina ensimmäiseen lajiin.


1. lentävä 250 metriä.

Välitystä oli arvottu huolella ja se tuntui melko hyvältä. Olisi ehkä voinut olla pikkuisen pidempi.. Kuitenkin teknisesti hyvä ajo ja sain itsestäni kaiken irti. Aikaan olen tyytyväinen, kun parannusta viime vuoteen tuli reilusti. Simola voitti niukasti, itse olin toinen ja Roope kolmas.

2. 30 km Pisteajo

Kisa lähti ihan vauhdikkaasti käyntiin, mutta ensimmäisen kirin jälkeen Nummikon Jussi päästettiin yksin irti. Alkoi takaa-ajo, joka hajoitti pääjoukon kahdeksi osaksi. Toinen porukka ajoi pudonneena irti olevan Nummikon perässä ja toinen porukka ajoi Nummikkoa takaa. Tilanne pysyi samana todella pitkään kunnes lopulta Nummikko ajettiin kiinni. Sen jälkeen nähtiin erinäisiä iskuja ja yrityksiä, mutta pääjoukko pysyi melko hyvin kasassa. Muutamia ajajia putosi kierroksella aina silloin tällöin. Kilpailu lähestyi jo loppuaan ja oli enää muutama kiri jäljellä, kun pääjoukossa tapahtui ikävä kasa. Huono tuuri koitui kilpailua johtaneen Mika Simolan ja Mika Vilenin kohtaloksi. Molemmat joutuivat keskeyttämään pisteajon tämän kaatumisen takia. Molemmat lähtivät myös sairaalaan tarkistettaviksi ja Simola selvisi ilman murtumia ja lyhyellä paranemisajalla, mutta Vilenillä oli ilmeisesti käsi ja muutama kylkiluu murtunut. Todella ikävä tapaus ja pikaista paranemista molemmille! Kisa ajettiin loppuun pienellä porukalla. Nummikko voitti, olin toinen ja Roope kolmas.

3. Pudotusajo

Pudotusajoon lähdettiin pienemmällä porukalla. Simola starttasi vielä kipeästä kasasta huolimatta, mutta Vilen ja muutama pisteajon liian kovaksi kokenut kuski oli jättänyt kilpailun kesken. Porukka pieneni normaalisti kierros kierrokselta ja toisseksi viimeisessä pudotuksessa en ollut aivan varma putosinko vai en ja Juhana Hietala oli ilmeisesti samassa tilanteessa. Roope käytti tämän hyödyksi ja iski irti ja vei voiton. Videotarkistuksesta selvisi, että minä olin toinen ja Juhana kolmas.

Ensimmäisen päivän jälkeen johdin kilpailua pienellä erolla toisena olleeseen Nurmeen. Nummikko oli hieman isommalla erolla kolmas ja Hietala neljäs. Muut ajajat olivat jääneet jo melko reilusti. Kamat pakettiin ja autolla kotiin lepäämään. Tankkausta ja chillailua ja hyvä valmistautuminen tulevaan päivään. Tärkeimpänä aikaisin nukkumaan, jotta saa riittävästi yöunta.


Sunnuntai 16. 6.

Aamulla taas aikainen herätys ja hyvä aamupala. Hyvissä ajoin velolle ja lämmittelemään.


4. 4 km takaa-ajo

Tarkoituksena oli voittaa Roope ja, jos mahdollista, saada vielä piste-eroa häneen muutaman ajajan sijoittumalla meidän väliin. Viimeisessä lähdössä ajoin Roopea vastaan ja tiesin jo muiden ajat. Oli melko selvää, ettei kukaan tulisi sijoittumaan meidän väliin ja tärkeintä oli vain voittaa Roope. Tasaisella ajolla pysyin hyvässä asemassa ja lopussa pidin vauhtia hieman paremmin yllä kuin Roope. Nummikko voitti reilusti, minä olin toinen ja Roope kolmas. Johto kasvoi siis..

4 km. Kuva: Samu Laine


5. 15 km Linja-ajo

Ajajia oli kaatuneiden ja keskeyttäneiden jälkeen jäljellä kuusi. Koko 15 kilometriä oli siis melkoista kyttäilyä ja välillä kaarteessa pelotti, kun ajettiin niin hiljaa ja tila meinasi loppua. Tilanteesta kertoo se, että miesten keskinopeus oli 37 ja naisten 39. No voitto ratkaistiin loppukirissä johon pääsin hyvistä asetelmista, mutta Roope tuli kuitenkin lopussa ohi. Roopelle voitto, allekirjoittanut toinen ja Juhana kolmas. Ennen viimeistä lajia johto oli Roopeen yksi piste eli todella jännittävä tilanne.

6. 1 km aika-ajo

Pääsin johtajana lähtemään viimeisenä ja tiesin siis muiden ajat etukäteen. Roope oli ajanut 1.10.97 ja seuraavan aika oli yli 1.15. Varaa oli hävitä Roopelle noin kaksi sekuntia. Räväkkä startti ja vauhti niin ylös kun saa. Sitten vaan jalat pyörii niin kovaa kuin pystyy ja viimeisellä kierroksella niin kovaa kuin jaksaa. Itsestä tuntui, että hyydyin lopussa aika paljon, mutta aika oli todella positiivinen yllätys. 1.10.15 eli ensimmäinen lajivoitto. Tämä varmisti myös kokonaiskilpailun voiton. Hopeaa otti Roope Nurmi ja pronssia Jussi Nummikko.



1 km startti. Kuva: Samu Laine
1 km. Kuva: Samu Laine
 
Palkintojenjako: 1. Hiski Kanerva, CCH 2. Roope Nurmi, Velocitor 3. Jussi Nummikko, LaPy
 
 
Aina voi jossitella, että mitä joss... Kilpailun kuitenkin ratkaisee maaliin ajaneet pyöräilijät. Hallitseva mestari Simola oli toisaalta vakuuttava pisteajossa ja oli voittanut myös lentävän. Todella ikävä kaatuminen puuttui kilpailun kulkuun, mutta kaikki pyöräilijät tietävät, että ne kuuluvat lajiin. Niitä tulee aina silloin tällöin. Viime vuonna ikävä kaatuminen pudotusajossa päätti Roopen kilpailun siihen. Ilman kaatumista kilpailusta olisi tullut huomattavasti tiukempi ja mestarinpaita olisi saattanut jäädä saamatta. Tällä kertaa kuitenkin näin. Nyt pieni kisatauko = lepoa ja treeniä. Seuraavat kilpailut on sitten Porissa aika-ajon ja maantien SM-kilpailut. 28. ja 30. 6.
 
 
Siihen asti, näkemiin.

maanantai 10. kesäkuuta 2013

Rataa, Fellman ja Porvoo..

Tiistain Bianchi cupin jälkeen keskiviikkona oli kevyet ratatreenit ja torstaina ratakisat. Kilometri, linja-ajo, pudotusajo ja pisteajo. Kilsa oli todella nihkeä ja jalat oli puhki tiistaista. Linja-ajo tuntui todella paljon paremmalta. Aktiivisen ajon tuloksena lopussa irtiottoporukan kirin voitto. Pudotusajossa olin myös koko ajan hereillä ja pidin kilpailua kontrollissa. Porukkaa putosi kierros kierrokselta ja lopussa viimeisen kirin voitto suht helposti. Alkoi jo hieman painamaan. Pisteajossa lähdin taas aktiivisesti irtiottoon. Nummikon Jussin kanssa vedettiin kahdestaan melko pitkään. Kiripisteet jaettiin suunnilleen tasan ja pääjoukko ajettiin kiinni. Vahvassa iskussa ollut Nummikko lähti vielä toiselle kierrokselle, mutta itse tyydyin olemaan pääjoukossa. Lopussa vielä pieni irtiotto pääjoukosta ja hyvät kiripisteet viimeisessä kirissä. Pisteajon sijoitus oli lopulta toinen. Näistä kilpailuista jäi todella hyvä maku, vaikka kilometrin aikaan en aivan tyytyväinen ollutkaan..


Perjantaina lepo. Illalla Lahteen ja pyörittelin muutaman kerran rauhallisesti Fellmanin reitin läpi. Pyörä autoon, nokka Orimattilaan ja mummolaan tankkaamaan ja lepäämään. Aamulla rauhallinen herätys, kevyt aamupala ja puoleksi tunniksi pyörittelemään ympäri Ola cityä. Mummolaan, lounas naamaan ja lähtö kisapaikalle. Matkalla setä mukaan. Setäni Jussi Kanerva (Orimattilan Toive) oli ajamassa myös Fellmanin ajot ja osallistumassa sunnuntaina myös Porvoossa, mutta kilpa-sarjaan. Fellmanin puistoon saavuttua haettiin numerot ja alettiin lämmittelemään kisaa varten. Kaikki sujui hyvin, mutta silti kisassa kävi samlla lailla kuin viime vuonna. Alussa tuli jäätyä liian taakse ja jokaisesta mutkasta joutui tykittämään täysiä ja se söi voimia. 20 minuuttia pysyin pääjoukossa ja vielä 10 min paritempoa jonkun Lahtelaisen kanssa päälle. Ainoa valoisa puoli oli että porukassa pysyi huomattavasti pidempään kuin viime vuonna.


Edellisenä vuonna huonosti menneen Fellmanin jälkeen tuli kuitenkin hyvä Porvoon ajo. Samalla lailla tänä vuonna. Koko päivän tuntui ajo melko hyvältä, vaikka muutaman kerran olikin todella tiukilla. Huolto pelasi todella hyvin ja se helpotti ajamista merkittävästi. Kiitos teamin kaverit. Irtiottoporukka meni menojaan, mutta pääjoukossa pidettiin silti vauhtia. Koitin saada vielä hyvän paikan loppukiriin, mutta jäin vähän huonoon paikkaan käännyttäessä kaupunkikierrokselle. Maalimäessä sai kuitenkin kuitattua useammankin sijan takaisin. Tuloksissa lopulta 32. ja todella tyytyväinen ajooni. 170 hyvää kisakilometriä..

Nyt kevyt viikko ja viikonloppuna SM Omnium Käpylän velodromilla. Kaikki kynnelle kykenevät kannustamaan!

keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Kuusijärven Bianchi cup

Eilen tuli ajettua pienen tauon jälkeen ensimmäinen maantiekisa. Kuusijärvellä järjestetty aluecupin kisa. Ennakkoon kilpailun tason ei pitänyt olla kova, mutta paikalle saapui todella monia eliten ajajia ja kovaa vauhtia oli luvassa. Matkan piti olla "vain" 50 kilsaa, joten oli tarkoitus ajaa todella aktiivisesti ja pysyä lopussa hädin tuskin porukassa. Reittiä jouduttiin hieman muuttamaan hyvän kelin takia. Kuusijärvellä oli tienvarret täynnä autoja. Uusi reitti oli suunnilleen saman pituinen kuin edellinen, mutta siinä ei onneksi ajettu kuninkaanmäkeä ylös! :) Ratamiehen reitti.

Kisassa ajettiin alusta asti kovaa ja monia irtiottoja nähtiin ja useammissakin olin itse mukana. Välillä kokeilin jopa epätoivoisia yksinäisiä hatkoja. Kaikki irtiotot ajettiin kuitenkin melko nopeasti ja todella kontrolloidusti kiinni. Itsekkin ajoin muutaman porukan kiinni. Lopulta voitto ratkaistiin pääjoukon massakirissä, jonka nopein oli Risto Aaltio (Länken) ja toiseksi nopein Kimmo Kananen (Velocitor). Itse olin laskujeni mukaan 9. Ihan hyvä suoritus aivan loppuun ajetuilla jaloilla.

Kuvia:

Kuva: Jari Birling


Kuva: Jari Birling
 
Kuva: Jari Birling
 
 Kuva: Jari Birling

Kuva: Ilse Holm 

 Kuva: Ilse Holm

 Kuva: Ilse Holm

 Kuva: Ilse Holm

 Kuva: Ilse Holm

 



Huomenna on ohjelmassa ratakilpailut Käpylässä ja viikonloppuna sitten Fellmanin ajot Lahdessa ja Porvoon ajot. Viikonloppuna on tulossa paljon ajajia myös ulkomailta joten vauhtia riittää!